Sivut

9.1.2013

Aikakoneen paras biisi... sijalla 3

Blogissa äänestettiin joulukuun ajan Aikakoneen parasta biisiä. Suuret kiitokset kaikille äänestäjille! Ääniä annettiin huimat 43!

 Täytyy vielä erikseen mainita, että tulos ei suinkaan ollut kerrasta selvä vaan tiukkaa taistoa käytiin ihan äänestyksen viime hetkiin asti. Biisi, joka lopulta päätyi sijalle kaksi, oli vielä kaksi tuntia ennen äänestyksen päättymistä ykkösenä! Joten helpolla ykkössija ei irronnut.

Pronssia tässä kuukauden mittaisessa mittelössä sai Makin säveltämä, Veran sanoittama ja tulkistema Tulisitko (julkaistu toukokuussa 1998). Tulisitkokin oli mukana ykköspaikasta taisteltaessa, mutta aivan viime päivinä se päätti antaa sijaa tovereilleen ja otti haltuunsa kolmannen palkintosijan. Biisi sai lopulta 30% annetuista äänistä.

Tulisitko oli Aikakoneen ensimmäinen single Maa-albumilta ja yllätti varmasti kaikki kuulijat sillä, että soolo-osuudet hoitelikin eteerinen taustalaulaja Vera eikä aurinkoinen päälaulaja Sani. Kuulijat ottivat tuttua Aikakone-laatua olevan biisin omakseen ja hittihän siitäkin tuli.

Mix-lehdessä julkaisiin biisin sanat
Vuoden 2003 Iltasanomissa Aikakoneen jäsenet kommentoivat lyhyesti sinkkubiisejään, ja lehden mukaan Vera kertoi seuraavaa: "Kertoo minun vaikeista ajoistani. Se on aidosti murheellinen laulu, joka on hyvin omakohtainen. Nyt siihen on jo saanut etäisyyttä eikä sen suhteen ole enää niin herkillä, mutta studiossa pyyhittiin kyyneleitä. Minulla oli pala kurkussa koko ajan. Kyse on synkästä olotilasta, joka liittyy eroon. Moni eronnut on tullut sanomaan, että sanat ovat hyvin osuvat. "


Tässä tv-esiintyminen vuodelta 1998:


Ja vielä Greatest hits-albumilta löytyvä remix-versio.



Keikoilla Tulisitko soi aina, kun Vera on mukana. Joten kannattaa etsiytyä keikoille, sillä kyllähän tämäkin biisi oikeuksiinsa pääsee myös livenä! 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.

AddThis