Sivut

16.6.2014

Sani rankasta viime vuodestaan: Tapahtui surullisia asioita (haastattelu)

Laulaja Sani eli Saija Aartela ei edes yritä kieltää sitä: vuosi 2013 oli rankanpuoleinen.

- 2013 ei ollut ollenkaan minun vuoteni. Tapahtui useita sairastumisia ja menetyksiä, surullisiakin asioita. Sellaisia itsestä riippumattomia. Olin loppuvuodesta hieman väsynyt, kun mietin näitä asioita, 42-vuotias laulaja tunnustaa.

Paraikaa työn alla on uusi sooloalbumi, josta on julkaistu ensimmäinen single, Versoava juuri. Sani kertoo pystyvänsä samaistumaan Topi Salmen sanoittamaan alakuloiseen kappaleeseen täysin.



"Olen metsä ilman puita, eksyksissä vailla muita, ovikello jota kukaan ei soita. Olen ruumis ilman luita, laiva jota kukaan uita ei maailmalla pitkin ulapoita", hän laulaa.

- Kun kuulin tämän, ymmärsin, että tämähän kertoo minun fiiliksistäni tällä hetkellä, Sani sanoo.

Sanin mielestä kappaleen video on myös onnistunut välittämään hänen tuntemuksensa.

- Siinä on ehkä vähän väsyneen näköinen nainen metsässä, mutta mitä sitä peittämään, hän hymähtää.

Sai esikoisen kolme vuotta sitten


Edellinen sooloalbumi Pedon kynnet ilmestyi seitsemän vuotta sitten. Sen jälkeiset vuodet Sani on keikkaillut ilman lomaa Aikakoneen ja eri kokoonpanojen kanssa, tehnyt musiikkia, näytellyt kesäteattereissa ja, suurimpana elämänmuutoksena, saanut kolme vuotta sitten esikoistyttären.

Lapsi on Sanin elämän tärkein asia, mutta jatkuva, epäsäännöllinen keikkatyö ja tyttären hoitaminen on vaatinut veronsa.

- Kyllähän se tuo oman raskautensa, kun tulee keikalta aamuviideltä, ja parin tunnin päästä on jo aamutoimissa. Mutta pelkällä äitiyspäivärahalla en olisi pystynyt hoitamaan talouttani.

"Lapsi pitää vanhemmat yhteydessä"


Sanin omat vanhemmat ovat olleet kullanarvoinen tuki. Toki lapsen isäkin, näyttelijä Turkka Mastomäki osallistuu hoitamiseen, mutta Sani ei halua puhua asiasta enempää.

- Kyllä, meillä on yhteinen talo. Ja lapsi pitää vanhemmat väkisinkin yhteydessä, hän tyytyy sanomaan.

Sani kertoo, että hänen lähipiirissään on sattunut ja tapahtunut ehkä liikaakin viime vuoden aikana. Sooloalbumin työstäminen tuli juuri oikeaan saumaan, sillä vaikeina hetkinä hän turvautuu aina musiikkiin.



Pitää välillä käydä pimeässä, että näkee valon. Nyt olen pirteä kuin pieni eläin ja toivon, että 2014 on parempi vuosi.

Aikakone edelleen voimissa


Sani tekee musiikkia edelleen aktiivisesti myös Aikakoneen riveissä. 1990-luvun suosikkiyhtye oli tauolla muutaman vuoden, mutta aktivoitui vuonna 2008.

Laulaja hyväksyy sen, että hänet tullaan aina yhdistämään Aikakoneeseen.

- Tulen kulkemaan Aikakone selässä hautaan asti. Vaikka tekisin kuinka omia soolohommia, minun on aina myös keikalla kunnioitettava yleisöä. Jos he haluavat sen Keltainen-kappaleen, niin kyllä se sieltä lauletaan. 
90-luvun villejä vuosia hän ei sen sijaan kaipaa.

Me saimme ihan kaiken silloin 1990-luvulla. Itäkeskuksen hysteriat, Citymarketin 300 metrin nimmarijonot. Se on nähty.

http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-1288651382309.html

12.6.2014

SAIJA ”SANI” AARTELA: ERO OLI AINOA TAPA SELVITÄ EHJÄNÄ



Kello on yhdeksän aamulla, ja makuuhuoneen ikkunaverhon raosta pilkottaa kevätaurinko. Saija ”Sani” Aartela herää uudessa kodissaan Tampereen keskustassa. Hän huomaa, että kolmevuotias tytär on kömpinyt yöllä kainaloon yhteisen peiton alle ja tökkii häntä kevyesti: äiti, herää jo!
Uusi koti on avara, valoisa ja rauhoittava – puhtoinen. Sani on usein sisustanut kotinsa värikkäästi, mutta nyt matotkin ovat valkoisia. Seinää koristaa kirpparilta löytynyt narrin naamari. Se kuvastaa sitä hulluutta, jota Sani tarvitsee ammatissaan: naurua ja heittäytymistä. Lavalle on noustava rinta rottingilla ja täysillä, vaikka elämä kolhisi kuinka.
Perheen entistä Hämeenlinnan-taloa ei ole vielä täysin tyhjennetty ja myyty, mutta koti se ei enää ole.
– Ero on tosiasia, Sani sanoo. Askel uuteen on jo otettu.
Sen piti olla unelmien koti. Kun Sani ja tyttären isä, näyttelijä Turkka Mastomäkihankkivat talon kolme vuotta sitten, takana oli neljä yhteistä vuotta ja edessä yhteinen tulevaisuus.
– Nyt se on kuin nukkekoti, joka hajosi, Sani sanoo.
 Hän on iloinen siitä, että pariskunta sai ihanan tytön, joten siltä osin yhteinen matka jatkuu aina.
 – Uskon, että pystymme hoitamaan asiat niin, että lapsen tarpeet ja toiveet ovat etusijalla.
Sani pyörittelee lauseita, joita on eron yhteydessä totuttu kuulemaan, sillä kliseiltä kuulostavat lauseet ovat totta: Suhde tukahtui kiireeseen. Täytyi pistää peli poikki, kun meni liian lujaa. Kahden taiteilijan liitto voi joskus olla vaikea yhtälö. Elämä vie välillä eri suuntiin. Meillä oli erilaiset liikennesäännöt…
 Sani tiivistää tuntonsa yhteen sanaan: Surullista.  Hän myöntää, että huono suhde ehti murentaa itsetuntoa pahasti. Tavallisesti iloinen ja energinen Sani oli hetkittäin aivan loppu, väsynyt ja toivoton.
 – Ero oli minulle ainoa tapa selvitä ehjänä, hän sanoo.
 Oikeastaan pariskunta erkaantui jo pari vuotta sitten, mutta Sanin oli pitkään vaikea hyväksyä sitä, etteivät he enää ole perhe. Viime vuosi oli raskas, ja syksy erityisen vaikea. Isänpäivänä Sani tajusi lopullisesti, että lapsella on isä, mutta hänellä ei ole enää miestä. Joulu oli niin yksinäinen, että sitä Sani ei halua enää muistella. Kun Sani tuskaili eroa,  hän mietti koko ajan tytärtään.
- Tämä on ensimmäinen suhde, jossa minulla on lapsi, ja se tekee erosta paljon kipeämmän. Tämä on vaikein eroni, Sani sanoo.
Uuden singlen videolla esiintyy väsynyt ja yksinäinen nainen, joka kävelee metsässä eikä tunnu tietävän, minne on menossa. Versoava juuri on Sanille erittäin henkilökohtainen kappale. Hän muistaa pimeän aamun viime syksynä, silloin hänen oli ihan kirjaimellisesti vaikea nousta sängystä ylös.
– Se oli mielestäni merkki, että elämän on muututtava. Minä en saanut kadottaa tekemisen iloa.
Lue lisää Saijan tunnoista, muutosta Tampereelle, uuden levyn synnystä ja selviämisestä uusimmasta Annasta.
Sanna Wirtavuori | Kuvat: Paula Kukkonen

AddThis