Sivut

22.9.2013

Lisää kuvankaappauksi Elämä lapselle-konsertista

Nämä kuvankaappaukset ovat uuden Paljain jaloin-biisin esityksestä otettuja. Sanat tähän uuteen biisiin on tehnyt Aikakoneen uusi jäsen, Jazu. Jazu on 27-vuotias ja Apu-lehden mukaan ollut suuri Aikis-fani pienenä. Jazun tulikaste onkin aikamoinen, sillä ensimmäinen keikka oli Elämä lapselle-konsertissa Hartwall Areenalla. Kuvankaappauksia en hänestä saanut, sillä kameramies (tai nainen?) oli niin keskittynyt lähinnä Saniin, joten siksi kuvatkin pääasiassa hänestä.

Uuden levyn pitäisi tulla vielä tämän vuoden puolella, joten sen kunniaksi tehtiin uusi äänestys, jossa voit äänestää parasta uutta biisiä tähän asti kuulluista. Eli ehdolla ovat tunnelmoiva Historiaan, Syksyn sävel-kipale Nirvana ja nyt uusin menobiisi, Paljain jaloin. Äänestys löytyy oikeasta sivupalkista eikä vaadi rekisteröitymistä.










19.9.2013

Kuvankaappauksia Elämä lapselle-potpurista

Tässä muutamia kuvankaappauksia Aikakoneen eilisestä Elämä lapselle-potpuriosuudesta. Samana iltana paljastettiin myös Veran tilalle astuvan, uuden laulajan nimi, ja sehän on Jazu.







5.9.2013

Heidi Puurula matkalla (Elvis ry:n haastattelu, 2010)

Suuri yleisö tuntee Heidi Puurulan paremmin Aikakoneesta taiteilijanimellä Vera. Aikakoneen debyyttialbumia Tähtikaaren taa (1995) on myyty 134.958 ja seuraavaa Toiseen maailmaan (1996) 98.029 kappaletta. Yhtye keikkailee edelleen.


Heidi Puurula on sanoittanut uransa aikana satakunta laulua.
– Olen kirjoittanut laulutekstejä niin kauan kuin muistan. Lapsuudessani ahmin satukirjoja ja keksin niiden pohjalta omia pikku loruja. Kavereiden kanssa perustimme leikkibändin, soitimme kattiloita, viivotinkitaroita ja lauloimme hyppynarumikkiin. Biisit nauhoitettiin c-kaseteille ja kelanauhoille.
– Teini-iässä vanhempani erosivat, ja silloin purin kapinaani kuuntelemalla rockia. 14-vuotiaana sain lahjaksi akustisen kitaran. Opettelin perussointuja ja yhdistelin säveliä omiin teksteihini.
– Rakkaus sanoihin on savolaista perimää isäni puolelta. Samoihin aikoihin heräsin lukemaan ja luin yhä enemmän Suomen, Ranskan ja Venäjän kirjallisuutta. Isoisäni oli aikoinaan myynyt tontin Lauri Viljaselle. Kuuntelin korvat höröllä tarinoita Tulenkantajista ja siitä aukeni kiinnostukseni suomalaiseen lyriikkaan.
– Lukion jälkeen menin yliopistoon, mutta päässäni hakkasivat myös runomittoja villimmät rytmit. Kiemurtelin luennoilla ja olo oli edelleen levoton. Lauloin viikonloput tanssiorkesterin solistina bossanovaa ja iskelmiä. Sillä tiellä tapasin Maki Kolehmaisen.

Aikakone

Aikakone toi aikoinaan suomalaiseen popkulttuuriin tuoretta otetta ja näkemystä.
Puurulan ja Kolehmaisen lisäksi yhtyeeseen kuuluivat myös Sani(Saija Aartela) sekä Alex (Alex Ojasti). Yhtyeen 1995 ilmestynyt debyyttialbumi Tähtikaaren taa myi triplaplatinaa  ja suurimmaksi hitiksi nousi Alla vaahterapuun (säv. Maki Kolehmainen - Aarno Alikoski, san. Aarno Alikoski).
Menestysvuosien jälkeen laineet vaimenivat ja yhtye piti taukoa. Aikakone palasi vuonna 2001, nyt nimellä Aika. Yhtye oli pitkään suunnitellut tekevänsä englanninkielistä materiaalia. Tauon aikana kieli oli vaihtunut ja yhtye aloitti ikään kuin puhtaalta pöydältä. Albumi myi kultaa. Vuonna 2002 Aika kokeili vielä siipiään Suomen Euroviisuissa, mutta kappale Stay (säv. Maki Kolehmainen, san. Alex Ojasti ja Tracy Lipp) jäi Suomen karsinnoissa toiseksi. Vuonna 2003 yhtye päätti lopettaa. Sani keskittyi soolouraansa, Maki teki ja tuotti lauluja muille artisteille, Alex keskittyi musiikin lisäksi elämäntaitovalmennukseen ja Heidi kirjoitti sekä opiskeli kirjallisuutta valmistuen filosofian maisteriksi. Aikakone myi lähes kymmenvuotisen uransa aikana yhteensä noin 400.000 levyä, teki 2.500 keikkaa ja oli aikakautensa ehdotonta kärkeä.
Musiikin tekemisen polte ja esiintymisestä tulviva adrenaliini eivät kuitenkaan irrottaneet heistä otettaan. Yhtye teki paluun vuonna 2008, jolloin ilmestyi kokoelmalevy. Vanhoja muistojaan verestäen Aikakone esiintyi Suomen Euroviisukarsintojen väliajalla. Pari vuotta myöhemmin yhtyeeltä ilmestyi SIG-yhtyeen tunnetuksi tekemä kappale Vuosisadan rakkaustarina (säv & san Matti Inkinen). Samanniminen albumi myi myöhemmin platinaa. Aikakone keikkailee siis yhä edelleen.
Susanna Laine on ollut tuuraamassa Heidiä keikoilla äitiysloman aikana.
– Aikakone alkoi hahmottua alkuvuodesta 1994. Syksyyn mennessä kokoonpano vakiintui ja saimme levytysdiilin. Kappaleet kuulostivat minusta selkeiltä ja täysin uudenlaisilta, meidän kemiamme synkkasivat ja lauluäänet soivat hyvin yhteen. Kahden levytyksen jälkeen meillä oli ensimmäinen keikka suorassa tv-lähetyksessä, neljäs live-esiintyminen oli Stadionilla 40.000 ihmiselle.
– Olimme nuoria, täynnä intoa ja energiaa. Kun nyt katson parikymppisenä tehtyjä esityksiä, en voi kuin ihmetellä, miten valmiita olimme. Jokainen oli lapsuudestaan lähtien tähdännyt estradille. Nykyisin 2.500 keikkaa myöhemmin olemme ammattilaissarjassa. Aikakone on edelleen ryhmä, jonka voi viedä saliin ja pian siellä on täydet bileet käynnissä. Biiseissä on imua ja hiteissä vetovoimaa. Valmistelemme parhaillaan myös uutta materiaalia.

Matka lauluntekijäksi

Aikakone oli Heidille lopullinen askel lauluntekijäksi. Hänellä oli vahvasti sellainen tunne, että nuoruuden aikainen opettelu ja harjoittelu olivat valmistaneet häntä siihen hetkeen. Heidi muistaa vielä elävästi ne tunteet ja tunnelmat, jotka liittyivät ensimmäisen laulun tekemiseen. Tuskin kukaan arvasi silloin, kuinka suuresta hitistä oli kysymys. Laulun tekeminen vei hänet mukanaan toiseen maailmaan. Nykyiskelmässä vahvan tekstin osuus on korostunut. Heidi on löytänyt oman äänensä ja tyylinsä. Kirjallisuuden opiskelusta ja monipuolisesta lukemisesta on varmasti ollut paljon hyötyä. Se on antanut myös varmuutta ja näkemystä siitä, minkälaisia lauluja hän haluaa tehdä. Oma perhe antaa lisäksi perspektiiviä ja syvyyttä kirjoittamiseen.
– Ensimmäinen julkinen laulu, jonka sanoitin, oli AikakoneenKeltainen [säv. Maki Kolehmainen, co-san. Anne Koivunen ja Alex Ojasti]. Muistan vieläkin natisevan nojatuolin, jolla istuin ja kirjoitin sitä. Sisältäni avautui jokin maailma, joka oli aivan täynnä tavaraa, mutta siihen asti ovi oli ollut kiinni. Kirjoitin saman levyn nimikappaleen alkulauseen Avaat oven huoneeseeni... Levyn nimeksi laitettiin Toiseen maailmaan.
– Ihailen biisintekijöitä, jotka kykenevät taiteellaan luomaan oman, erityisen maailmansa, jonne kuulija voi astua sisään. Sellainen on esim. Kate Bush. Tietenkin hittibiiseissä pitää olla oma potkunsa. Sanoittaminen on myös rytmiikan tajua, se on kuin rummutusta. Merkityksen ja sanoman on välityttävä kuulijalle. Omassa laulunkirjoituksessani vallitsee eräänlainen maagisen ja lyyrisen symbioosi. Minulle lähtökohta on aina tunne. Tulee sävellys, syntyy tunne, aistit avautuvat ja alan kirjoittaa. Työpöytäni täyttyy lauluun liittyvästä materiaalista: kuvia, esineitä, maalauksia, värejä, kankaita, tuoksuja, irrallisia sanoja ja takovia toistoja.
– Palaan sävellykseen ja mietin, mitä tässä tapahtuu ja kenelle. Prosessi kestää usein viikkokausia, joskus kuukausia. Alitajunta pulppuaa erilaisia muistikuvia, jotka saattavat olla tuskallisiakin. Kynä savuaa koko ajan. Joka välissä teen ankaraa karsintaa, jotta lopullinen versio olisi kiinteä ja napakka. Haluan korostaa sitä, että tekstitystekniikkaa voi opetella kuka tahansa, mutta taiteilijaksi synnytään. Se on toinen tapa nähdä. Taiteilijan erottaa muista se, että mielenkuvat ja mielikuvitus pitää ajattelusta otetta läpi elämän. Siksi olen itsekin kuvannut tätä tietä sanalla "matka". Rakastan syvästi tätä kummallista matkaani; aistihavaintojen herkkyyttä, inspiraatiota, intohimoa ja kaaosta. Se on ollut minulla lapsesta asti kuin salaisuus, joka ei näy ulospäin, mutta antaa hurjasti sisäistä voimaa.

Lauluja myös muille

Heidi on sanoittanut paljon lauluja muille artisteille, kuten Kirkalle,Heidi Kyrölle ja Sanille. Yhteistyö Maki Kolehmaisen kanssa on avannut Heidille ovia myös itään ja sen monipuoliseen musiikkitarjontaan. Monet Heidin sanoittamat hitit ovat tunnettuja myös Venäjällä, siksi niiden melodiat hyvin usein iskevät myös suomalaiseen sielunmaisemaan. Hän on pitänyt matalaa profiilia ja antanut laulujen puhua puolestaan. Hänellä on ollut vahva panos esimerkiksi Laura Voutilaisen uudessa tulemisessa.
– Viime vuosien aikana olen saanut sukeltaa venäläisten sävelten maailmaan, kun teimme materiaalia esimerkiksi Laura Voutilaiselle. Sävellysten kaunis melankolia istui täydellisesti äitiyslomani uupuneeseen tunnelmaan. Olen molempien lasteni päiväunien aikana kirjoittanut paljon, suurin piirtein 30 julkaistua laulua. Sävelten tumma sävy kohtasi minussa auenneet tunteet ja löysin itsestäni jälleen uuden kuvaston: kaipausta, tsehovilaisia sadepäiviä, menetettyä rakkautta, yksinäisyyttä ja nostalgiaa. Hyvänä esimerkkinä ovat kappaleet Palaa ja Rakkautta ei piiloon saa, ne ovat täyttä tragediaa. On ollut ihanaa sanoittaa vaihteeksi toiselle artistille, Lauran tapauksessa se on kuin tekisi käsikirjoitusta suureen showhun. Olemme molemmat dramaattisia naisia.

Laulun tekstit heijastavat aikaa

Heidin mielestä musiikkimaailma on viime vuosina raaistunut, mutta hän ei usko sen vaikuttavan ihmisten musiikinjanoon. Yhä edelleen halutaan kohota arkipäivän yläpuolelle ja saada uusia elämyksiä. Maan henkinen tila heijastuu suoraan laulujen teksteihin. Heidi näkee, että taiteessa ja tieteessä toteutuu ihmiskunnan henkinen evoluutio. Laulut ovat kuin peili, johon katsomalla voi nähdä, miten meillä menee.

Matka jatkuu

Luovuuden lähteen ehtymisestä Heidi ei kanna huolta, pikemminkin päinvastoin. Hän etsii ja löytää koko ajan jotakin uutta. Laulujen tekemisen prosessia hän kuvaa matkaksi.
– Omassa luovuudessani on jälleen avautunut uusi lähde, kun olen alkanut säveltää itse. Vasta nyt se on mahdollista, vasta nyt siihen on aikaa. Haluan lähestyä musiikkia feminiiniseltä kantilta pehmeämmin kuin ennen. Äitiyden kokemus ja kotielämä ovat muuttaneet minua valtavasti. Uusien laulujeni koneosuudet soivat keinuvina ja instrumentit ovat muilta osin akustisia. Opettelen uutta tekniikkaa ja laajennan osaamistani koko ajan. Haen uusia vaikutteita mieluummin Euroopasta kuin Amerikan seudulta, sillä tämän mantereen klubeissa tapahtuu nyt paljon kiinnostavaa. Pariisi on minulle kulttuurin pääkaupunki. Kääntämällä rohkeasti asetelmaa omassa ajattelussani, olen löytänyt myös ympärilleni kokonaan uuden luovan työryhmän. Yhteissointi on jälleen kiinnostavaa, olen yhtä innoissani kuin vuonna 1994. Odotan tältä matkalta vielä paljon.

Teksti: Lasse Wikman
Kuvat: Markku Mattila

Selvis 4/2010

21.8.2013

Kuulas-Facebook-sivut avattu

Veran uuden yhtyeen Kuulaan Facebook-sivut on nyt avattu.
Vera käyttää yhtyeessä omaa nimeään eli Heidi Puurulaa. Muut yhtyeen jäsenet ovat Emilia Takayama, Oona Kapari ja Susanna Jyllinmaa.
Yhtyeellä on jo soundcloud-profiili, mutta toistaiseksi materiaalia ei ole kuultavissa.
Kuulumisia tullaan varmasti kuulemaan lisää tässä syksyn mittaan.


3.8.2013

Turkka Mastomäki ja Sani: ”Nyt on aika aikuistua” (haastattelu, 2010)


Iloa, pelkoa, järkytystä ja onnea. Sitä kaikkea tunsimme, kun kuulimme, että meille tulee kesällä vauva, Turkka Mastomäki ja Sani sanovat. Hämmennyksestään huolimatta he ovat ensi kertaa valmiita vanhemmiksi.


Nurmijärveläisen metsän keskellä kohoaa kartanomainen tiilitalo. Kevätlumi ympärillä on puhtaan valkoista, ja maaseudun hiljaisuuden rikkoo vain naapuritilalta kuuluva hevosen hirnunta. Kohta se saa seurakseen kumeaa haukahtelua, kun tiilitalon ovi aukeaa ja pihalle pelmahtavat newfoundlandilainen Tyyne Tyyppinen ja sen perässä leonbergiläinen Tarmo Tappinen.

– Ei hypi Tyyne, tänne Tarmo, kuuluu kahdesta suusta, kun laulaja Sani eli Saija Aartela, 38, ja hänen elämänkumppaninsa, näyttelijä Turkka Mastomäki, 40, komentavat koirapesuettaan.

Tyyne tuli taloon vuosi sitten, kun Sani ja Turkka halusivat aloittaa yhteisen koiraharrastuksen. Kaksikuinen Tarmo liittyi seuraksi kuukausi sitten.

Kun Tarmon hankintaa viime syksynä suunniteltiin, pariskunnalla ei ollut vielä mitään käsitystä siitä, että pentukoiran lisäksi perheessä olisi kohta myös ihmisvauva. Sanin ja Turkan esikoisen on määrä syntyä heinäkuun lopulla. Tarkkasilmäisimmät kiinnittivät huomiota Sanin vatsanseutuun televisiossa pyörivän Kuorosodan lähetyksissä.

– Aika pitkään sain pidettyä salaisuutemme vain lähipiirin tiedossa, Sani sanoo.

Nyt Sani ja Turkka kertaavat nauraen elämänsä yllätystä, josta he saivat tietää joulun jälkeen. Pariskunta oli juuri kotiutunut kuukauden lomamatkalta Costa Ricasta, kun Sani tunsi vointinsa niin oudoksi, että hakeutui lääkäriin. Ultraäänitutkimuksen lopuksi lääkäri käänsi monitorin Saniin päin ja näytti ihmislapsen alkua: tästä se outous johtuu. Tutkimuksen jälkeen Sani käveli ultraäänikuva käsilaukussaan kahvilaan, jossa Turkka odotti häntä.

– Minua itketti ja nauratti samaan aikaan, kun näytin kuvaa Turkalle, joka oli kuin puulla päähän lyöty, Sani kertoo.

– Kun Saija näytti minulle kuvaa ja ymmärsin, mitä se merkitsi, tunsin valtavaa hämmennystä. Ihmeellistä pakahtumisen tunnetta, johon sisältyi sekä onnea että järkytystä, Turkka kuvailee.
Boheemi ja pikkutarkka

Käenpesä-sarjasta tuttu Turkka ja huippumenestyneenAikakone-yhtyeen entinen solisti ja nykyinen sooloartisti Sani tapasivat kolmisen vuotta sitten Komediateatteri Arenan revyyn harjoituksissa. Heillä oli heti hauskaa keskenään. Esiintyviä taiteilijoita yhdistivät samanlaisen huumorintajun lisäksi hämäläiset juuret. Pian he alkoivat viihtyä yhä enemmän yhdessä paitsi töissä myös vapaalla. Puolen vuoden kuluttua Turkka oli muuttanut Nurmijärvelle Sanin hulppeaan taloon.

Sani ihastui Turkan hyväsydämisyyteen ja huolehtivaisuuteen. Turkka taas löysi yllätyksekseen Sanista rauhallisen ja syvällisen aikuisen naisen. Hänen mielikuvansa Sanista olivat siihen asti perustuneet lähinnä Aikakoneeseen liittyneeseen julkisuuteen.

– Kun tapasimme, olimme jo aikuisia ihmisiä. Meillä molemmilla on takanamme vahva menneisyys, ja kokemustemme perusteella osaamme antaa toiselle tilaa. Sinä olet sinä ja minä olen minä, Sani ja Turkka sanovat.

Ihan helppoa kahden taiteilijan sopeutuminen yhteiseen arkeen ei ole silti ollut.

– Tämä rakkaus on ollut tutkimusmatka kahden aika erilaisen persoonan välillä. Mutta yhteisten vuosien aikana särmät ovat hioutuneet ja suhde on tullut entistä vakavammaksi, Sani ja Turkka sanovat.

Suurimpana eronaan pariskunta pitää sitä, että Sani on suurpiirteinen, Turkka yksityiskohtiin takertuva.

– Minä olen ärsyttävän pikkutarkka ja Saija järkyttävän boheemi. Alkuun siitä tuli huikeita yhteentörmäyksiä, Turkka kertoo.
Valmiit vanhemmuuteen

Turkka ja Sani ovat eläneet kumpikin tahoillaan tähän asti työ­painotteista elämää, jossa ei ole ollut tilaa perheelle ja lapsille. He toteavat olevansa vasta nyt valmiita vanhemmiksi. Sani ei ole koskaan tosissaan haaveillut perheenlisäyksestä: hänestä ei olisi ollut äidiksi tilanteessa, jossa tärkeintä oli toteuttaa ammatillisia haaveita.

– Mutta kun tapasin Turkan, minulle tuli vahva intuitiivinen tunne: tuossa on lapseni isä. Ei vauvaa silti suunniteltu tai kinuttu ääneen. Nyt ajatus äitiydestä tuntuu todella onnelliselta.

Turkka puolestaan myöntää aika ajoin poteneensa vauvakuumetta. Tunne on liittynyt elämän tyhjiin hetkiin: kun kaverit ovat perustaneet perheitä, ja oma elämä on ollut itsekästä työpäämäärien tavoittelua. Satunnaisista vauvahaaveista huolimatta Turkka ei usko, että hänestä olisi ollut isäksi vielä nuorenamiehenä.

– Minulla oli aika paljon tekemistä itseni kanssa. Isyys ja artistin kohellus eivät olisi sopineet yhteen. Vaikka voihan toisaalta olla, että isyys olisi sitten opettanut, muuttanut ja rauhoittanut minua.

Enää töistä kilpailu ei ole niin tärkeää kuin nuorempana. Turkka tuntee saavuttaneensa jo paljon, eikä hänellä ole kiireellisiä ammatillisia haaveita.

– Olen tyytyväinen siihen, mitä olen saavuttanut. Elämänkokemukseni avulla pystyn antamaan nyt paljon enemmän kuin kukaan osaisi edes pyytää, Turkka arvelee.

– Kun ajattelen lastamme, tunnen lämpimän hyvänolon tunteen. Johan lapsen oli aika tullakin. Olen vain odottanut sellaista suhdetta, jossa vilpittömästi pääsen antamaan kaiken rakkauteni ja elämänkokemukseni.



Me Naiset /Sari Parkkonen 11.3.2010

26.1.2013

Aikakoneen baras biisi... sijalla 1

Joulukuussa käydyssä äänestyksessä ensimmäisen sijan napannut biisi sai kaikenkaikkiaan 34% äänistä.
Tässä kuukauden mittaisessa äänestyksessä Aikakoneen parhaan biisin tittelin itselleen nappasi biisi, joka ei ole sinkkujulkaisu vaan löytyy Aikakoneen debyyttialbumin loppupuolelta.
Biisi on vauhdikas ja antaa aihetta nauraa sateelle, eli sehän on tietysti Enemmän!

Biisin on säveltänyt Maki ja P.L.Z.I, ja sanoittajaksi on merkattu Aikakone.
Enemmän poikkeaa muista Tähtikaaren taa-albumin biiseistä siinä, että Veralla on albumin ainut ns.soolo-osuus biisin c-osassa. Jo biisin alku vie tanssilattialle, jossa valot välkkyvät joka sekunti eri väreissä ja kertosäkeessä koko tila räjähtää. Aivan mahtavaa menoa!

Hienoa, että ei-sinkkubiisi pärjäsi näin pitkälle äänestyksessä ja allekirjoittaneen mielestä Enemmän sen ehdottomasti ansaitsi. Tässä on kyllä sellainen biisi, joka jaksaa aina tanssittaa ja nostaa hymyn huulille, joten tämäkin on varmasti toiminut loistavasti livenä ja ainahan voi toivoa, jos Enemmän vielä joskus eksyisikin takaisin keikoille bailukansan iloiksi.
Nyt tarjolla on albumiversio, joten kannat kattoon ja nauretaan sille sateelle!



Unessani sävelet väreiksi muuttuu
Niistä harmaita teet
Kaukana katsot kun sydän suuttuu
Taas jään pimeyteen

Nyt tiedän sen taas uudelleen
Kuinka hyvä on olla kun vielä jaksan
Parempaa odottaa

Enemmän saat kaikesta irti
Enemmän kun anteeksi annat
Enemmän jos sateelle nauran
Kaiken saan

Unelmani näen nyt toteutuneen
Siitä voimaa saan
Kanssasi kuljen ikuisuuteen
Aamuun nousevaan

Nyt tiedän
Taas uudelleen
Kuinka hyvä on olla kun vielä jaksan
Parempaa odottaa

Enemmän saat kaikesta irti
Enemmän kun anteeksi annat
Enemmän jos sateelle nauran
Kaiken saan

Avasit silmäsi nyt näet kaiken selvemmin
Askeleet kulkevat samoille radoille
Puhtaisiin tuuliin

19.1.2013

Aikakone tekee paluun (haastattelu, iltasanomat)

Aikakone tekee viiden vuoden hiljaiselon jälkeen virallisen comebackin täydessä kokoonpanossaan.
- Julkaisemme helmikuun lopussa kahden cd:n kokoelman, joka sisältää myös kolme uutta kappaletta. Uusi single ilmestyy helmikuun alussa, yhtyeen biisinikkari Maki Kolehmainen kertoo.
Aikakone oli yksi 1990-luvun suosituimpia kotimaisia yhtyeitä. Bändin debyyttialbumi Tähtikaaren taa ja kakkosalbumi Toiseen maailmaan ovat Suomessa myytyjen kotimaisten albumien listalla viidenkymmenen parhaan joukossa. Yhtye hajosi kovasta suosiostaan huolimatta 2003.
Ajatus paluusta on hautunut pikkuhiljaa.
- Ensimmäisen kerran siitä alettiin puhua vuosi sitten. Silloin meillä kaikilla oli kuitenkin muita kiireitä, Sani Aartela kertoo.

Alex Ojasti, Maki ja Vera eli Heidi Puurula olivat tosin mukana Sanin elokuussa ilmestyneen Pedon kynnet -albumin taustajoukoissa, jolloin puheet Aikakoneen paluusta vahvistuivat.
- Asioihin tuli vauhtia, kun levy-yhtiö SonyBMG ehdotti kokoelmalevyn tekemistä, Alex kertoo.
- Lopullinen niitti oli se, kun olin ajamassa neuvottelemaan levy-yhtiön kanssa. Avasin radion ja siellä alkoi soida Odota -kappaleemme, Maki kertoo.
Yhtyeen jäsenet muistelevat huippuvuosiaan osaksi kauhulla, menestyksen ja liiankin kovan keikkatahdin myötä kaikki bändin jäsenet Alexia lukuun ottamatta erosivat.
- Vaikka lähellä se oli minullakin, Alex huomauttaa.

13.1.2013

Aikakoneen paras biisi...sijalla 2

Joulukuussa pidetyssä äänestyksessä toiselle sijalle yltänyt biisi sai kaikkiaan 32% äänistä.

Toiselle sijalle ylti superhitti Aikakoneen uran alusta: ODOTA!
Sävellys luonnollisesti on Makin käsialaa ja sanat Sanin.
Tässä on varmasti sellainen biisi, jonka jokainen tietää kuuluvaksi Aikakoneelle ja jonka mukana on aina pakko tanssia!

Iltasanomissa vuonna 2003 Maki ja Alex sanoivat biisistä seuraavaa:

Maki: Tuo mieleen vuoden 1995, jolloin Suomi lähti ennennäkemättömään nousuun: jääkiekon MM-kulta, Nokia ja kaikki muu. Alex tanssi tätä täysillä Kouvolassa, kun yhtäkkiä jämähti paikalleen. Koko loppukeikan Alex pönötti paikallaan.
Alex: Housut repesivät takaa ihan kokonaan. Eikä alla ollut mitään!

Virallinen musiikkivideo:


Remix vuodelta 2008:


Youtubesta löytyy jonkin verran myös livevetoja. Tässpä yksi:


9.1.2013

Aikakoneen paras biisi... sijalla 3

Blogissa äänestettiin joulukuun ajan Aikakoneen parasta biisiä. Suuret kiitokset kaikille äänestäjille! Ääniä annettiin huimat 43!

 Täytyy vielä erikseen mainita, että tulos ei suinkaan ollut kerrasta selvä vaan tiukkaa taistoa käytiin ihan äänestyksen viime hetkiin asti. Biisi, joka lopulta päätyi sijalle kaksi, oli vielä kaksi tuntia ennen äänestyksen päättymistä ykkösenä! Joten helpolla ykkössija ei irronnut.

Pronssia tässä kuukauden mittaisessa mittelössä sai Makin säveltämä, Veran sanoittama ja tulkistema Tulisitko (julkaistu toukokuussa 1998). Tulisitkokin oli mukana ykköspaikasta taisteltaessa, mutta aivan viime päivinä se päätti antaa sijaa tovereilleen ja otti haltuunsa kolmannen palkintosijan. Biisi sai lopulta 30% annetuista äänistä.

Tulisitko oli Aikakoneen ensimmäinen single Maa-albumilta ja yllätti varmasti kaikki kuulijat sillä, että soolo-osuudet hoitelikin eteerinen taustalaulaja Vera eikä aurinkoinen päälaulaja Sani. Kuulijat ottivat tuttua Aikakone-laatua olevan biisin omakseen ja hittihän siitäkin tuli.

Mix-lehdessä julkaisiin biisin sanat
Vuoden 2003 Iltasanomissa Aikakoneen jäsenet kommentoivat lyhyesti sinkkubiisejään, ja lehden mukaan Vera kertoi seuraavaa: "Kertoo minun vaikeista ajoistani. Se on aidosti murheellinen laulu, joka on hyvin omakohtainen. Nyt siihen on jo saanut etäisyyttä eikä sen suhteen ole enää niin herkillä, mutta studiossa pyyhittiin kyyneleitä. Minulla oli pala kurkussa koko ajan. Kyse on synkästä olotilasta, joka liittyy eroon. Moni eronnut on tullut sanomaan, että sanat ovat hyvin osuvat. "


Tässä tv-esiintyminen vuodelta 1998:


Ja vielä Greatest hits-albumilta löytyvä remix-versio.



Keikoilla Tulisitko soi aina, kun Vera on mukana. Joten kannattaa etsiytyä keikoille, sillä kyllähän tämäkin biisi oikeuksiinsa pääsee myös livenä! 

1.1.2013

Aikakone: Toiseen maailmaan (1996)

Toiseen maailmaan-albumi äänestettiin blogin joulukuussa pidetyssä äänestyksessä Aikakoneen parhaimmaksi albumiksi. Sen kunniaksi tehdään Toiseen maailmaan-postausmaratoni, eli seuraavat viisi postausta liittyvät ainoastaan tähän albumiin. 


Äänestyksen äänet jakautuivat seuraavasti:
1. Toiseen maailmaan 39%
2. Maa 32%
3. Tähtikaaren taa 17%
4. Hear me now 7%
5. Vuosisadan rakkaustarina 5%

(Ääniä annettiin yhteensä 28.)


Aloitellaan Toiseen maailmaan-rypeämä sekalaisella infopläjäyksellä.

Kuvia:


Toiseen maailmaan ilmestyi myös c-kasettina






Biisilista tekijätietoineen:

1. Intro 1:05
2. Toiseen maailmaan 3:34
    säv. Maki, san. Vera

3. Neiti Groove 4:08
    säv. Maki, san. Sani

4. Ensisuudelma 4:08
    säv. Maki, san. Vera, Alex

5. Opettelen salaa 4:11
    säv. Maki, san. Sani

6. Keltainen 4:28
    säv. Maki, san. Vera, Alex

7. Jos tahdot 3:27
    säv. Maki, san. Sani

8. Teimme tarinaa 3:57
    säv. Maki, san. Vera, Alex

9. Kristallipallo 4:36
    säv. Maki, san. Alex

10. Aarresaari 4:31
    säv. Maki, san. Vera

11. Maapallontie 4:34
    säv. Maki, san. Vera, Sani

12. Ihan hiljaa 4:12
    säv. Maki, san. Sani


Tilastotietoja:
Albumi on myynyt: 98 029 kpl (lähde ifpi.fi)
Paras listasijoitus: 1.


Muuta faktaa:
* Albumi julkaistiin 18.10.1996.

* Albumi ylitti tuolloisen platinarajan (40 000 levyä) 28.11.1996 ja tuplaplatinarajan (80 000 levyä) 18.12.1996
* Singleinä albumilta on julkaistu Neiti Groove, Keltainen, Opettelen salaa ja Aarresaari.
* Mukana on myös Aikakoneen ensimmäinen Euroviisukokeilu, Ihan hiljaa.

* Yhtye esitti Maapallontie-kappaleen akustisesti tv:ssä ennen albumin julkaisua.


AddThis